Mikä on Granuloma Annulare (Rengasgranulooma) ja miten sitä voi hoitaa?

Granuloma annulare (GA) on ihon tulehdustila, jonka taustalla ajatellaan olevan autoimmuunitulehdus eli sisäsyntyinen tulehdustila. Kasvaimesta tai viruksesta ei ole kysymys, mutta taudin tarkkaa syntymekanismista ei toistaiseksi tunneta. Syiksi on epäilty esimerkiksi lääkeaineita, virusinfektioita, ihon vammoja, hyönteisten puremia/pistoja, rokotusten aiheuttamia reaktioita sekä esim. auringonvaloaltistusta.

GA:n parantuu tyypillisesti itsestään muutaman vuoden kuluessa. GA aiheuttamia iho-oireita ei ole välttämätöntä hoitaa, mutta ensilinjan hoitoja ovat tyypillisesti kortisonivoiteet, jotka vähentävät tulehdusta ihossa ja vähentävät oireita. Muitakin hoitomuotoja, kuten systeemilääkkeitä sekä esimerkiksi valohoitoja on myös kokeiltu, muuta näistä on rajallisesti tutkimustietoa saatavilla.

GA:n uusiutumisen ehkäisy on haastavaa, kun taudin syntymekanismia ei vielä tunneta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että esimerkiksi diabetes sekä kohonneet rasva-arvot sekä jotkin lääkkeet saattaisivat altistaa rengasgranuloomalle, jolloin mahdollisten altistavien tekijöiden hoito/välttäminen saattaisi vähentää riskiä oireiden uusiutumiselle.

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ihotautilääkäriltä Kysyttyä – Blogi Ihosta ja Estetiikasta

Tervetuloa blogiini! Olen Lauri Heiskanen, erikoistuva ihotautilääkäri Turussa, minkä lisäksi teen myös esteettisiä hoitoja. Tässä blogissa vastaan teidän kysymyksiin ihoon, ihonhoitoon ja esteettisiin hoitoihin liittyen – tutkittuun tietoon perustaen, mutta samalla helposti lähestyttävässä muodossa.

Lue lisää minusta ja varaa aika vastaanotolle Turussa


✨ Olet lämpimästi tervetullut mukaan – olitpa sitten utelias ihonhoitoa koskien, pohdit hoitovaihtoehtoja tai etsit vastauksia iho-ongelmiisi.


🩺 Ihotautilääkärin vastaanottoa pidän Turussa Ihotalossa, jonne voit varata ajan, matalalla kynnyksellä. Mietitään yhdessä, mikä hoito sopii juuri sinulle:

👉 Lue lisää minusta ja varaa aika vastaanotolle


Lähetä oma kysymyksesi:

📬 lauri.heiskanen@ihotalo.com

Kysymyksiä voi lähettää vapaasti – vastaan blogissa aina yleisellä tasolla, esimerkiksi aiheista kuten “Miten voi hoitaa ruusufinniin liittyvää punoitusta?”. Tarvittaessa muokkaan kysymystä, jotta vastauksesta on iloa mahdollisimman monelle.

💡 Huomaathan, etten voi antaa julkisesti tai sähköpostilla yksilöllisiä hoito-ohjeita. Potilastiedot kuuluvat aina vastaanotolle.


Helposti lähestyttävää, luotettavaa tietoa

Kirjoitan jokaisen tekstin ajankohtaiseen, luotettavaan tutkimustietoon perustuen. Hyödynnän alan johtavia tietolähteitä, kuten kansainvälisiä hoitosuosituksia ja päivittyviä tietokantoja.

Jos huomaat blogissa vanhentunutta tai virheellistä tietoa, otan palautetta mielelläni vastaan – tehdään tästä blogista yhdessä entistä parempi! 💙


Mukavaa, kun olet täällä.

Toivon, että löydät blogistani oivalluksia, vastauksia ja toivoa, jos olet joutunut kamppailemaan yksin iho-ongelmiesi kanssa. Jokaisella on oikeus terveeseen ja kauniiseen ihoon!

Mikä on Linnunrata Productions?

Lääkärintyön lisäksi sydäntäni lähellä ovat musiikki, luonto ja taide. Vapaa-ajalla tuotan musiikkia, teen luontokuvauksia ja julkaisen teoksiani Linnunrata Productions-tuotantoyhtiöni kautta kansainväliselle yleisölle.