Ostoskorisi on tyhjä!
Kutina
Syyhyn hoito – ja mitä tehdä, jos hoito ei auta?
Syyhy on ikävä ja kutiseva vaiva, joka johtuu ihon alle kaivautuvasta syyhypunkista. Syyhy tarttuu erityisesti lähikontakteissa – esimerkiksi perheenjäseniltä, kumppanilta tai yhteisissä tiloissa asuvilta. Syyhy on hoidettavissa, kunhan toimitaan tarkasti ja järjestelmällisesti. Apua on myös saatavilla, vaikka ensimmäiset hoidot eivät olisikaan onnistuneet.
Miten syyhyä hoidetaan?
Syyhyä hoidetaan joko lääkevoiteella tai tablettilääkityksellä. Hoidon tärkein perussääntö on, että kaikki oireilevat ja heidän oireettomat lähikontaktit tulee hoitaa yhtäaikaisesti kahdesti, 7–10 päivän välein. Tämä estää uusien punkkien kehittymisen ja uusintatartunnan.
Yleisimpiä hoitokeinoja ovat:
- Permetriinivoide (apteekista ilman reseptiä, esim. Nix): Käytetään aikuisille ja vauvoille. Voidetta levitetään koko vartalolle, varvas- ja sormiväleihin, korvien taakse, nivusiin ja muille taivealueille – aikuisilla ei kuitenkaan kasvoille paitsi, jos pään alueella on oireita. Vaikutusaika yleensä yön yli.
- Tenutex-voide (apteekista ilman reseptiä, bentsyylibentsoaatti + disulfiraami): Käytetään aikuisille ja lapsille. Voidetta levitetään runsaasti koko keholle ja annetaan vaikuttaa 24 tuntia. Hoito uusitaan viikon kuluttua.
- Rikkivoide (reseptivalmiste): Tahraava ja voimakashajuinen, mutta tehokas – erityisesti tilanteissa, joissa muut hoidot eivät sovi. Levitetään kolmena peräkkäisenä iltana.
- Ivermektiinitabletit (reseptilääke): Käytetään aikuisille ja yli 15 kg painaville lapsille, erityisesti silloin, jos voidehoidot eivät riitä. Tabletti otetaan ruokailun yhteydessä ja annos uusitaan viikon kuluttua.
Syyhysiivous – tärkeä osa hoitoa
Ilman huolellista siivousta syyhy voi uusiutua, vaikka itse hoito tehtäisiin oikein. Jokaisen lääkehoidon yhteydessä tulee:
- Pestä 60 °C:ssa kaikki käytössä olleet vuodevaatteet, vaatteet, pyyhkeet ja kylpytakit.
- Laittaa pehmolelut, korut, kuulokkeet ja muut pesuun sopimattomat, käytössä olleet tavarat jätesäkkiin viikoksi huoneenlämpöön (HUOM! Ei ulos, ei parvekkeelle eikä terassille).
- Imuroida huolellisesti kaikki tekstiilipinnat – mukaan lukien sohvat, tuolit ja auton penkit.
- Heittää pölynimurin pussi heti roskiin.
Päiväkotiin tai kouluun voi palata yleensä jo 24 tunnin kuluttua onnistuneesta hoidosta – on kuitenkin hyvä ilmoittaa tartunnasta.
Entä jos hoito ei auta?
Jos kutina jatkuu viikkoja hoidon jälkeen, vaikka hoito on tehty ohjeiden mukaan, kyseessä voi olla:
- Hoidon epäonnistuminen: Lääkevoide ei ole kenties levinnyt kaikkialle iholle, toinen hoitokerta on unohtunut, tai kaikkia lähikontakteja ei ole hoidettu yhtä aikaa.
- Syyhysiivouksen epäonnistuminen: Jokin yksittäinen tavara, kuten sohvatyyny, karvainen avaimenperä tai muu vastaava riittää syyhypunkille elinpaikaksi, kunnes se hoitojen jälkeen tarttuu uudelleen ihmiseen aiheuttaen uuden syyhyn.
- Syyhyn aiheuttama jälkikutina: Syyhyn jälkeen iho voi kutista ja oireilla vielä viikkoja, vaikka punkit on saatu pois. Tätä hoidetaan kortisonivoiteilla ja perusvoiteella – tarvittaessa myös antihistamiineilla.
Jos syyhy uusii hoitokertojen jälkeen edelleen, ihotautilääkäri voi määrätä sinulle esimerkiksi yhdistelmähoidon.
Älä jää oireiden kanssa yksin – ota yhteyttä, jos olet epävarma, onko sinulla syyhyä, onko hoito tepsinyt tai jos oireet jatkuvat pitkään hoidon jälkeen.
Yhteenvetona
Syyhyn hoito vaatii huolellisuutta, mutta sen saa kuriin, kun toimitaan järjestelmällisesti. Lähtökohtaisesti kaksi hoitokertaa, kaikkien lähikontaktien samanaikainen hoito, syyhysiivous ja kutinan hyvä jälkihoito ovat onnistuneen syyhyn hoidon peruspilarit. Jos epäilet itselläsi syyhyä tai edellinen hoito ei tuottanut tulosta, ota yhteyttä ihotautilääkäriin. Oikein hoidettuna syyhy on vain hetkellinen riesa.